Asiakas oli tuonut auton Virosta ja auto ei ollut kilvissä suomessa. Asiakas oli tehnyt listan meille mitä halusi autolle tehtävän. Yksi tehtävistä oli takapenkin irroitus josta asiakas ei ollut saanut turvavyötä irti puuttelisten työkalujen vuoksi joten aloitimme sillä. Autosta olisi ilmeisesti aikeissa rekisteröidä pakettiautoksi. Penkin irroitus oli helppo homma meille koska se oli vain yhdestä torksikantaisesta pultista kiinni.
Rengastien autotarvike ei ollut vielä toimittanut osiaan meille, ja yksi listalla olevista asioista oli polttoainevuoto ja tyhjäkäyntihäiriö, joten aloimme tutkia sitä aluksi. Vuoto oli aivan pumpun tuntumassa kahdessa letkussa. Emme olleet varmoja vielä joudummeko ottamaan jäähdyttimen pois moniurahihnan vaihtoa varten ja listalla oli myös jäähdytinnesteiden vaihto. Tulimme siihen tulokseen että tyhjäsimme jäähdyttimen ja koitimme aluksi saammeko vaihdettua moniurahihnaa ilman jäähdyttimen irroitusta. Saimme moniurahihna helposti päälle ilman jäähdyttimen irroitusta. Työparini Jimi oli auton alla vääntämässä moniurahihnan kiristintä ja minä laitoin sen paikalleen. Sen jälkeen täytimme jäähdyttimen uusilla nesteillä ja koitimme tuleeko lämmintä hyttiin. Lämmitys toimii ja siirryimme seuraavaan työvaiheeseen, moottoriöljyn ja suodattimen vaihtoon. Tämä onnistui moitteetta. Mietimme hetken tyhjäkäynti ongelmaan ratkaisua ja laitoimme uuden raitisilma ja ilmansuodattimen siinä samalla paikalleen. Emme keksineet vielä ratkaisua tyhjäkäyntivikaan joten ryhdyimme vaihtamaan vaihdelaatikkoon öljyjä. Vaihteistoöljyn propun kanssa oli ongelmaa. Se oli tavallista lujemmin kiinni kuin olisi pitänyt olla plus kuusikulmainen kanta oli jo valmiiksi pyöristynyt. Koitimme suuremmalla avaimella sitä irti, mutta se ei onnistanut. Hetken pähkäiltyämme haimme vastakierretappisarjan ja avasimme sen sillä. Vaihteiston sähköliitin oli myös hajalla se vuoti öljyä. Rengastien autotarvikkeella ei ollut uutta proppua joten Jimi soitti isälleen joka on töissä MB koskisella hyllykalliolla ja tilasimme osat sieltä. Päivä oli pulkassa ja siivosimme jäljet ja lähdimme kotiin.
Tiistai 27.9
Aloitimme työn laittamalla uuden liittimen ja propun paikalleen vaihteistoon. Täyttelimme vaihteiston ohjeisarvoon ja Jimi meni hyttiin seilaamaan vaihteistoa ja tarkistin sitten että oliko öljyä tarpeeksi. Lisäsimme vielä ja toistimme saman ja se tuli valmiiksi. Rupesimme vaihtamaan seuraavaksi takamurikkaan öljyjä. Meillä oli sen kanssa ensin vähän hankaluuksia jotein siirruimme etumurikkaan. Vaikeaa tästä vaiheesta teki sen että murikoissa ei ollut tyhjäysproppuja. Tyhjäsimme öljyt edestä ja laitoimme uudet tilalle. Siirryimme taakse ja teimme saman homman. Kun se oli valmis, vaihdoimme jakolaatikon öljyt. Proppujen kanssa oli vähän ongelmaa koska ne olivat kummallisen lujassa, mutta irtosivat nekin sieltä loppujen lopuksi ja saimme tyhjättyä jakolaatikon. Laitoimme uudet öljyt sisään ja laskimme auton alas. Vaihdoimme polttoainesuodattimen sen jälkeen. Jouduimme lykätä työtä kauemmaksi koska ensiviikolle oli tulossa toinen kiireinen työ. Siivosimme jäljet ja päivä oli ohi.
Tiistai 11.10
Jatkoimme työtä ottamalla polttoaine letkuja pois joissa oli vuotoja. Hankimme letku jo edellis viikolla. Aloitimme seuraavaksi pumpun irroitusta, Alipainepumppu edestä pois ja pääsimme pumppuun käsiksi. Pumppu oli kolmella pultilla kiinni jotka lähtivät suhteellisen helpolla irti. Pumppua piti vähän heilutella että se lähti irti, o-rengas sielä vain pisti vastaan. Kun saimme pumpun irti veimme sen Pohjanmaan dieselhulto Oy:lle. Siellä ne testaavat pumpun ja vaihtavat tiivisteet. Palasimme koululle ja siivosimme jälkemme. Pumppu saadaan takaisin luultavasti perjantaiksi jolloin toivottavasti kaikki toimisi niinkuin pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti